You are here

Aikajanakohun laannuttua: Facebook-viestintä ei pääse muuttumaan rutiiniksi

Tags: 

Ihmisten tapa viestiä toistensa kanssa muuttuu aika hitaasti. Tekstiviestit alkoivat yleistyä 1990-luvun lopulla. Parissakymmenessä vuodessa ollaan päästy tilanteeseen, jossa tekstaillaan jo unissaankin.

Facebook alkoi yleistyä Suomessa vuonna 2008. Nyt merkittävä osa suomalaisista netin aktiivikäyttäjistä hyödyntää Facebookia arkisessa yhteydenpidossaan. Vielä merkittävämpi osa suomalaisista altistuu Facebookille osana aktiivisten edelläkävijäkäyttäjien verkostoa.

Tekstarien lähettämisen kokemus ei ole käytännössä muuttunut mitenkään, mutta samaa ei voi sanoa Facebook-viestittelystä.

Seinälle kirjoittelusta alkoi yksityisen ja julkisen hämärtyminen

Kavereiden seinille kirjoittaminen ja ns. wall-to-wall -keskustelut oli alun alkaenkin merkillinen tapa viestiä - se ei ollut sen paremmin yksityistä kuin julkista.

Nettielämää -kirjassa (s. 91) kuvasimme piirrettä näin: "Facebookissa kirjoitetaan kaverin seinälle, kun halutaan viestiä jotakin juuri kyseiselle henkilölle tarkoitettua, mutta kuitenkin sellaista, minkä muutkin saavat nähdä."

Nyt Aikajanan tullessa voimaan vanhat seinältä seinälle - keskustelukatkelmat tulevat huomattavan paljon paremmin selattaviksi ja tämä on aiheuttanut monelle käyttäjälle sellaisen tunteen, että yksityisviestejä on vuotanut julkisiksi.

Aikanaan kaverin seinälle raapustelut tervehdykset ovat sävyltään sellaisia, joita nykyään, verkostojen kaikilla laajennettua moniin erilaisiin sosiaalisiin suhteisiin - tulisi lähetettyä yksityisviesteinä.

Miten Joulukuun 2011 Aikajana-kohu syntyi?

"Moni käyttäjä oli yksinkertaisesti unohtanut, mitä viestejä joskus muinoin oli seinälleen kirjoittanut ja saanut – täysin julkisesti. Nykyään ei esim. käydä enää paljonkaan wall-to-wall-keskusteluja. Käyttöliittymän lisäksi myös käyttäjien toimintatavat ja -taidot ovat kehittyneet", arvioi Harto Pönkä, ja jatkaa

"Nyt kun aikajana toi vanhat viestit silmien eteen, moni käyttäjä kauhistui vanhoja kirjoituksia. Facebookin aikajana osoitti taas kerran, että netillä on pidempi muisti kuin ihmisillä."

Pönkä kuvaa tuoreimman Facebook-hämmingin kulkua blogissaan. Jussi Pullinen teki uutisoinnista Storify-koosteen.

Mitä voin tehdä Facebook-yksityisyyteni turvaamiseksi?

Vanhojen julkaisujen yksityisyyttä voi rajoittaa kertarykäyksellä. Yksityisyysasetuksissa valitaan "Rajoita aiempien julkaisujen yleisöä". Yleensä ongelma on kuitenkin se, että nykyinen kaveripiiri on moninkertainen verrattuna siihen joukkoon, jonka kesken viestejä aluksi vaihdettiin.

Käyttäjällä näyttäisi olevan kaksi päävaihtoehtoa: rajata julkaistavaa sisältöä tai näkijöiden määrää.

  1. Sisällön muokkaaminen: Käy aikajanasi läpi päivä päivältä muiden silmille sopimattomat viestit piilottaen.
  2. Kaverien karsinta: Supista rajusti kaveripiiriäsi. Poista kaverilstoilta kaikki sellaiset kontaktit, jotka tekevät omasta sivusta epämiellyttävän julkisen käyttää.

Mielenrauhan paras tae lienee näiden kahden yhdistelmä. Sitä paitsi mikään verkkovälitteinen viestintäpalvelu - edes sähköposti - ei ole aukoton. Bitteinä ei ikinä kannata lähettää mitään sellaista, josta olisi ihmissuhteillesi tai ympärilläsi olevien ihmisten yksityisyyden suojalle suurta haittaa.

"Vaikka ei olekaan löytynyt todisteita siitä, että kenenkään Facebook-sähköpostit tai chat-viestit olisivat vuotaneet seinälle (Timelineen), niin kannattaa ottaa aikaa ja katsoa oma aikajanansa läpi toisena käyttäjänä. Sieltä voi hyvin löytyä julkaisuja, joita et halua (enää) näyttää muille," ehdottaa Jouni Junkkaala julkisessa Facebook-päivityksessään.

Kannattaa siis perehtyä uusiin profiilisäätöihin.

LISÄYS 21.12.: On vielä henkilöitä, joiden puolesta Facebookin yksityisviestien ilmestyminen seinälle ei ole lopppun käsitelty asia. Ks. esim. Ulla M. Saikun FB-muistiinpano ja hänen ja Katleena Kortesuon keskusteula Petteri Järvisen seinällä.

Kommentit

Olen myös sitä mieltä, että asia ei ole loppuunkäsitelty. Todennäköisesti Facebook on nyt korjannut buginsa ja yrittää lakaista homman maton alle vierittämällä syyn virheestään käyttäjien niskoille. Omalla ja läheisten tuttavieni seinillä oli viikonloppuna runsaasti sinne kuulumatonta materiaalia. Materiaali on toki voinut olla seinällä pidempäänkin, mutta alunperin sitä ei ole seinillä ollut. Lähtökohtaisesti luotan lähipiirin sanaan siitä, että sisällöltään arkaluontoiset viestit eivät ole koskaan aiemmin olleet seinällä eikä edes chat-keskustelussa. Nyt nämä hyvinkin ronskit viestit olivat kuitenkin siirtyneet inboxista seinälle. Muiden puolesta en voi olla aivan täysin varma asiasta, mutta täysin varmana voin kuitenkin pitää omaa toimintaani ja omia viestejäni. Pidän itseäni jonkinasteisena nettiaktiivina ja olen alusta saakka tiennyt tasan tarkkaan mikä on Facebookin seinäviestintää ja mikä taas yksityistä viestintää. En pidä mitenkään mahdollisena, että olisin itse voinut "vain unohtaa" tämän ja epähuomiossa kirjoittaa arkaluontoisia viestejäni kavereiden _seinille_ ja vice versa. Viikonloppuna seinälläni oli kuitenkin useita viestejä, jotka olivat alunperin takuuvarmasti olleet yksityistä inbox-viestintää. Eivät seinäkeskusteluja eivätkä chat-keskusteluja.

Jocka, loistavaa. Sinä jos kuka saat Facebookin seinää vasten tässä asiassa. Oletko ryhtynyt toimiin todisteiden keräämiseksi?

Media jätti asian käsittelyn heti, kun Facebook oli antanut tiedotteensa ("ei meillä mitään vikaa ole vaan käyttäjissä"). Asiaa olisi voinut tutkia hieman tarkemmin -- luulen ettei kaikki tullut ilmi. Mutta kun on vain käyttäjien sana Facebookia vastaan, on vaikea todistaa mitään.

Asian tutkimisessa on haasteensa: kukapa haluaisi ehdoin tahdoin todistusaineistoksi tuoda julki jotakin yksityistä viestiään.

Olisikohan kukaan tietonsa bulkkina joskus ladanneista tehnyt vertailuja sisältötyyppien kesken? Vaatisi viitseliäisyyttä kovin.

Tuskin jaksan ottaa asiasta (tällä kertaa) missiota itselleni, vaikka olenkin monien muiden tavoin täysin vakuuttunut asiasta. Pääasiallinen ongelma tosiaan on, että kovin harva haluaa julkaista omia yksityisviestejään "todisteina" kaikkien nähtäville. Toinen ongelma on osoittaa täysin aukottomasti, että viestit ovat tosiaan olleet aiemmin inboxissa, koska seinälle ilmestyttyään ne näyttävät samalla poistuneen inboxista. Ainakaan minä en niitä enää inboxista löytänyt. Yksi mahdollisuus on, että kyseinen virhe on ollut FB:n systeemeissä juuri vuosina 2008 - 2009, jolloin inbox-viestit olisivat kirjautuneet tietokantaan puutteellisesti ja sitten jonkin myöhemmän päivityksen myötä "lipsahtaneet" vahingossa inbox-kategoriasta seinä-kategoriaan. Minulle riittää, että itse tiedän mihin viestini olen aikoinaan kirjoittanut. Hieman tosin korpeaa se, että palvelun tekninen virhe kaadetaan käyttäjien "typeryyden" piikkiin. Mielenkiintoisen tapauksesta tekee sen keskittyminen ilmeisesti vain suomalaisiin käyttäjiin. Mielestäni ei ole kuitenkaan uskottava väite, että vielä kaksi vuotta sitten suomalaiset parikymppiset nettinatiivit olisivat olleet aivan puusilmiä yhteisömedian käyttämisessä ja sekoittaneet seinän ja inboxin näin monessa tapauksessa. Tämän keissin perusteella suomalaismediat julistaisivat vaikka kuun olevan juustoa, mikäli vain Facebook niin joskus ryhtyisi väittämään. PS: Toi bulkkisetti olisi hieno tapa verrata dataa. Olisi pitänyt hankkia sellainen ajoissa.

Facebookin yksityisyysasetukset on nyt onneksi Euroopan tietosuojaviranomaisten syynissä, joten meidän oikeudet eivät sentään ole yksittäisten kansalaisten sankariteoista kiinni :D -- Hyvää joulua!