You are here

Keskustelukulttuurinen kuilu erottaa kaksi maailmaa


Viime päivinä on osunut silmiin useampi kirjoitus, jossa moititaan netin keskustelukulttuuria ja sen puutetta. Lääkkeeksi asiattomuuksiin esitetään omalla nimellä esiintymistä, mutta eipä sekään pahimpia pukareita hidasta.

Kun itse on valikoinut seurattavakseen fiksuja ja ajamistaan asioista myönteisesti innostuneita ihmisiä uusissa muodikkaissa internetpalveluissa, tuntuu tämä internetin kääntöpuoli nuhjuisine, riitaisine keskustelupalstoineen jotenkin omituiselta: miksi kukaan käyttäisi aikaansa sellaiseen? Eivätkö he tiedä paremmasta? Vai osaa käyttäytyä?

Edelläkävijäyrityksissä hyödynnetään jo sosiaalista mediaa. Entäpä lähivuosina näitä käyttämään tulevat laajemmat kansanosat? Mediavälitteinen työpaikan viestintä ei palvele tarkoitustaan, jos sen käyttäjiltä puuttuvat alkeellisimmatkin verkkoviestinnän vuorovaikutustaidot.

Poimintoja:

"-- kaoottisuus vallitsee niin asiantuntijapalstoilla kuin Helsingin Sanomien ja Ylen nettiuutisissa. Ainoa poikkeus ovat ne palstat, joilla kirjoitetaan joko omalla nimellä tai sellaisella nimimerkillä, jonka vaihtaminen on nettipalvelun laadusta johtuen hyvin vaikeaa." (Juha Haataja, Olisinko oma itseni netissä?)

"Verkossa on sietämättömän helppoa viljellä vihapuhetta ja perustaa viharyhmiä." (Timo Aro, Panettelua, solvaamista ja vihapuhetta)

"-- nettihäiriköillä, jotka kutsuvat itseään nettikeskustelijoiksi, on hirvittävä vallanhalu. He eivät hyväksy omista ajatuksistaan poikkeavia ajatuksia. Niinpä he päätyvät solvaamiseen ja herjaamiseen." (Pekka Siikala, Nettikeskusteluista kehittynyt sairas ilmiö - ja tauti pahenee)

Niitä, jotka etsivät mieltä ylentävämpiä keskusteluympäristöjä, Janne Saarikko neuvoo Qaikuun:

"Jos järjetön roskakirjoittelu kyllästyttää, suosittelen lämpimästi näitä vaihtoehtopalveluita, joissa käyttäydytään." -- "Erittäin hyvä yleinen keskustelualusta on suomalainen Qaiku, joka kerää kasvavissa määrin mukaan ihmisiä, joiden kanssa voi käydä älykästä keskustelua, suomeksi. "

Katso myös aiemmin Tuhat sanaa -blogissa:



Kommentit

Minun nettielämäni tapahtuu lähinnä blogeissa ja hiukkasen Qaikussa. Twitteristä seuraan vain muutamia muualtakin tuttuja kirjoittajia. Elän siis varsin suojattua nettielämää enkä ole kohdannut noita ikäviä ilmiöitä.

Paitsi viime kesänä. Silloin etsin ahdistuneena luukasvaimista niin tietoa kuin tarinoitakin. Jossain vaiheessa päädyin lukemaan suomi24:n keskusteluja. Järkytyin. Olin idealistisesti kuvitellut kaikkea kaunista netin vertaisryhmien tarjoamasta tuesta. Todellisuudessa monet syöpää sairastavien keskustelut olivat silkkaa puukotusta. Satunnaiset kävijät vielä jätettiin jotenkin rauhaan, mutta monet vakiokeskustelijat olivat toisilleen tosi ilkeitä. Miten ihmeessä muutenkin sairaat ihmiset jaksavat tuollaista ylimääräistä kuormaa.

Pojalle sanoin, ettei sinne kannata menna, tulee vain paha mieli.

Olisiko niin, että ihmiset, joiden oma elämä on sisältököyhä, hakevat netistä täydennystä? He tuntevat parhaiten yleisesti tunnetut keskustelukanavat ja kuvittelevat, että se kaikki potaskanheitto on muka keskustelua.

Seuraan työstäni johtuen noita lokapaikkojakin ja olen tasan samaa mieltä, Sun äitis, että sieltä saa ennenkaikkea pahan mielen. Kenties kulttuuri niissäkin muuttuisi, jos siellä jaksaisi olla aktiivinen ja ohittaa tuon ikävän puolen, mutta ainakaan minulla ei voimat ja aika riitä. On helpompaa ja oman hyvinvointinsa kannalta viisaampaa hakeutua sinne, missä keskustellaan oikeasti (aivan, Saarikko, Qaiku esim. toimii tässä) ja missä saa asiallisia vastauksia, jos kysymyksiä ilmenee.

Tulee vaan mieleen, että kouluissa tulee opettaa asiallista verkkokeskustelua. Se sopii erittäin hyvin esim. äidinkielen opetukseen...

Kulttuurissamme on kovin vaikea sanoa ikäviä asioita. Joillekin ihmisille tästä tulee patoutunutta tarvetta olla hävytön, ja kun sellaisen tarpeen sitten voi tyydyttää kasvojaan menettämättä, te tyydytetään.

Itse olen ihmetellyt Helsingin Sanomien uutisten kommenttiraidalla vallitsevaa keskustelukulttuuria. se on kuin huutoäänestys.

Torikokouksissa on paljon jengiä ja paljon aiheita (vrt. esim. suomi24 & hs.fi). Sellainen johtaa poukkoileviin keskusteluihin jotka eivät pysy aiheessa ja joita joku aina häiritsee. On huutamista ja nurkkiin kuseskelua. Pienimmissä ryhmissä (vrt. esim. Qaiku) ja/tai tarkemmin rajatuissa aiheissa ei olla yhtä välinpitämättömiä. Ei olla ei-kenekään-maalla, vaan tunnetaan yhteenkuuluvuutta ja vastuuta, käyttäydytään (vaikka ei esiinnyttäisi sillä nimellä joka löytyy sairausvakuutuskortista).

Itse yritän (välillä) harrastaa salaista optimismia ja "hyvien asioiden" levittämistä . Anonyymisti on helpompi kehua. Minusta periaate kommentointiin on selkeä, jos jotakin ei sanoisi päin naamaa, niin sitä ei sitten myöskään kirjoiteta. Ja koska ei ole sitä kontaktia kasvotusten, niin pitää olla vielä diplomaattisempi siinä, miten kunkin asian ilmaisee.

Olen toistellut useasti näitä nettikeskusteluja ja "laajempaa sosiaalista mediaa" seuratessani olevani huolissani keski-ikäinen+ -ikäluokista. Tuntuu siltä, että näissä "nettikeskusteluisssa" mennään jo aika pitkälle nettikäyttäjien keski-iän yläpuolelle.

Mutta miksi? Itse olen ajatellut näiden olevan niitä ukkoja, jotka istuvat Veijo Esson baarissa parantamassa maailmaa. Siellä sitä voi räyhätä omalle pienelle piirilleen, joka osaa suodattaa, ja joka ei muista huomenna aiheesta mitään.

Nyt he käyttävät samaa retoriikkaa, ja jokainen baaritunkion kukko kohtaa toisen samanlaisen alfan. Syntyy nettikeskustelu, jossa pitää aina päästä sanomaan se viimeinen sana.

En tiedä, mutta en oikein muutakaan ole keksinyt.

SÄ, ihan totta, kurjaa, että sairaat ja peloissaan olevat ihmiset vielä tekevät toistensa elämästä raskaampaa tuolla lailla. Kukahan jaksaisi tutkia, mitä niiden ihmisten päässä oikein liikkuu.

Nettimuori, olen visusti samaa mieltä, että asiallista verkkokeskustelua tulee opettaa koulussa, mutta kyllä pitäisi saada myös nyt suurille ikäluokille ja sitä vanhemmille pikainen taitotason kohotus, eihän tämä voi mennä näin että ovat netissä toistensa tukassa hautaan saakka

KirsiM, pni, huutamista ja häiritsemistä johtuen liian suuresta ryhmäkoosta - ihan selvää lastentarhameininkiä :) . T.:n resepti levittää hyviä asioita on kai sitten sitä huomion antamista, mitä nämä huutajat hakevat?

Janne, hyvä teoria, kuulostaa uskottavalta.

Sinänsä tosi sääli, jos 50+ jengi (anteeksi yleistys) kuvittelee, että tuollaista se nyt sitten netissä on, ja siinä kaikki.

Onneksi on sentään joitain paikkoja, joissa yritetään luoda kodikasta tunnelmaa, esimerkiksi Seniorinetissä.

Amy Gahran muistuttaa yhteisömanagerin roolista verkkolehden keskusteluketjujen moderoimisessa: " -- the growing importance of the community manager role in journalism, which I've mentioned before. When journalists and editors learn to function not just as reporters and storytellers, but as curators of public conversation, journalism and the communities it serves have much to gain "

Yhteisömanagerin roolista
tuo toimittajista sanottu pätee täysillä myös verkko-opettajien uuteen rooliin! Materiaalin tuottajasta pitää oppia muuntumaan oppimisen ohjaajaksi ja siinä tuo curator of public conversation on just, mitä tarvitaan.

Piti vielä tulla lisäämään, kun eilen juttelimme nettikeskustelusta Spögen kanssa.

Hän osallistuu ahkerasti Muropaketin elektroniikka-aiheisiin keskusteluihin, mutta lukee myös yleiskeskustelua. Kysyin, onko tuolla foorumilla epäasiallista keskustelua. Hän sanoi, ettei harrastekeskusteluissa yhtään eikä yleiskeskustelussakaan juurikaan. Hän sanoi myös, että monet tekevät yleiskeskusteluun toisen nickin, jotta voivat vähän vapaammin puhua ("ei ne halua muista asioista puhua elektroniikkapuolella vakiintuneella nimellään").

Onko niin, että nuorten nettikeskustelu onkin jo asiallisempaa kuin keski-ikäisten?

SÄ siltä se välillä tosiaan vaikuttaa.

Tosin ei aina olen erottaminen, kuinka paljon noilla ikäviä kokemuksia tarjoavilla palstoilla on aikuisten maailmaan tutustuvia teinejä harjoittelemassa riitelemistä "aikuisten malliin" ihan huvin ja verryttelyn vuoksi. Tuskin monta.