You are here

Nina Mikkonen ja keskustelun taito YouTuben remiksaajien silmin

Nina Mikkonen puolusti mielipidettään kotiäitiyden ylivertaisuudesta päivähoitoon nähden YLEn Aamu-TV:n Tyynysota - ohjelmassa niin ponnekkaasti, että ohjelman taltiosta tuli välitön nettihitti. YLEn Elävä arkisto dokumentoi klassikon tuoreeltaan. Videoleike kelpaa opetusmateriaaliksi keskustelun taidosta. Näytteestä käy ilmi, mikä merkitys keskustelun mielekkyydelle on sillä, että kuunnellaan toista, että kunnioitetaan myös vastapuolen mielipidettä ja annetaan sille tilaa. YouTubeen ilmestyi pian englanniksi tekstitetty versio ja lyhyt kommentaari natsikortin lyömisestä pöytään avauspuheenvuorossa.

Videoklippien uudelleenmiksaus kiinnostaa audiovisuaalisen mediakulttuurin asiantuntijaa. Ismo Kiesiläinen kirjoittaa Mediakasvastus.fi - blogissaan, että "Sosiaalisessa mediassa pyörivät videot eivät ole samalla tavalla julkaistuja itsenäisiä teoksia kuin joukkoviestinnän aikakaudella on totuttu ajattelemaan. Videot ovat kontekstisidonnaisia, viittaavia, keskustelevia, joskus kertakäyttöisiä, ilmaan heitettyjä huomioita, fraktioita. " Kiesiläinen toteaa, että Youtube-valtavirtaa edustavat videot, joissa tavalla tai toisella kommentoidaan tai remixataan joukkotiedottavan median tuotantoa ja mainitsee suomalaisena esimerkkinä Salatut elämät -sarjan remixit.

Ajatushautomo Demos UK julkaisi lokakuussa selvityksen nuorten nettivideoista: "Video Republic - a new space for debate and expression dominated by young people." Useammassa Euroopan maassa työpajoja pitämässä kiertäneet tutkijat huomasivat, että nettivideoista on tullut nuorille oma julkisen keskustelun areena, jota käytetään itseilmaisuun ja vaikuttamiseen mielummin kuin perinteisiä median tai politiikan kautta vaikuttamisen kanavia.

Toisaalta tutkijat muistuttivat, että pääsy uusille areenoille ei ole aivan tasa-arvoista vieläkään - kaikilla ei ole mahdollisuutta hankkia käsiinsä videokameroita ja laajakaistayhteyksiä, ei taitoja käyttää sellaisia välineitä vaikka saisikin lainaksi, eikä kykyä tai halua julkiseen itseilmaisuun.

Mediakasvatukselle on tilausta.

Kommentit

Yritin opiskella mediakasvatusta melkein 10 vuotta sitten, mutta ainakin silloin se vaikutti jotenkin auttamattoman ajastaan jääneeltä ja hajanaiselta. Oli vaikeaa tunnistaa sitä mediaa, mikä oppikirjoissa mainittiin, siksi mediaksi, jonka parissa itse olin. Ei siis käy kateeksi niitä, jotka yrittävät saada nykyisestä mediakentästä jotain tolkkua opetettavaksi asti.

(Kommentoijan toive: voisiko tuon otsikkokentän ottaa pois? Kommentoidessa se tuntuu varsin turhalta.)

Mitä itse olen mediakasvatus-aiheisia teoksia vilkuillut, tuntuu että yhä vaan on noin - mediakasvatuksen aihepiirit kattavat television ja elokuvat audiovisuaalisen kulttuurin alueelta - netti on jotakin, missä pitää olla varovainen ja pelätä jokaista askelta, mutta joka ei vielä tunnu olevan kunniallinen aktiivisen toiminnan foorumi.

Ehkä askel kerrallaan? Lukujonossa odottaa Eija Kallialan ja Tarmo Toikkasen tuore "Sosiaalinen media opetuksessa" - siinä lienee eväitä aiheeseen.

(OK muutkin ovat Aihe-kentästä valittaneet.)

Omassa gradussani lähestyin remix-videoita ja -kulttuuria intermediaalisuuden ja tekijyyden murroksen kautta. Nina Mikkosen tapauksessakin remix-videot eivät itsessään kerro koko tarinaa, vaan tulkinta ja muu tietämys auttavat ymmärtämään ja rakentamaan merkityksiä teosten tueksi, esimerkkinä postauksessa olevat linkit muihin videoihin ja wikipediaan.

Samalla median kuluttajia ei voi ajatella ainoastaan katsojina, koska katsominen ei kuvaa sitä aktiviteettia, jota kuluttajat tekevät. Tämä on sama asia mihin Kiesiläinen viittaa YouTube-videoiden keskustelevuudella ja viittaavuudella.

Ja päivän naurut irtosi siitä.

Vakavasti: YouTube on vahva väline, mutta yksipuolisesti tekstimuotoiseen ilmaisuun kasvatetuille tämä kirkastunee hitaasti. Pitäisi kyllä olla melkoiset sanankäyttötaidot jotta saisi merkkimuotoisella kommentilla aikaan vastaavan reaktion lukijassa kuin hätäisesti kyhätyn tuntuinen Baby Watching N.M. katsojassaan.

Mitäs tuumit, Tuija, yleläisenä siitä, että miksauksia tehdään Ylen tekijänoikeuksien alaisesta materiaalista?

Tuomo B, minä ajattelen asian niin, että tekijänoikeus teoksesta muodostuu teoksen tekijälle itselleen - tässä tapauksessa ryhmälle usean eri ammatin edustajia juontajasta kuvaajaan, äänittäjästä valaisijaan jne. Nämä ammattilaiset ovat antaneet mandaatin oikeuksiensa hallinnoimisesta tekijänoikeusjärjestöilleen, joiden kanssa mediatalot tekevät kollektiivisopimuksia esitysoikeuksista televisiossa ja internetissä. Näin voisi ajatella, että kyseiset videokommentaarit eivät oikeastaan loukkaisi tässä tapauksessa YLEn tekijänoikeuksia vaan näiden eri tekijöiden.

Olisi mielenkiintoista pikakelata 10 vuotta tulevaisuuteen, jotta näkisi, onko ajattelu tekijänoikeuksien lisensoimisesta avartunut. Ehkä tulevat media-ammattilaisten sukupolvet haluavat itse lisensoida julkaisemansa sisällöt vaikkapa Creative Commons - lisenssillä suorastaan rohkaisten remix-kulttuuria?

Minusta tällainen kommentaarikäyttö on hurmaavaa ja olisi sääli, jos se hirmuhallinnolla tukahdutettaisiin. Tämä on tietenkin vain henk. koht. mielipiteeni mediakulttuuri-ihmisenä eikä välttämättä edusta työnantajani virallista kantaa.

Tekijänoikeudet ovatkin aika ratkaisevassa asemassa, koska ne tuntuvat olevan se ainoa työkalu, jolla uuteen mediaan yhteiskunnallisesti puututaan!

Ymmärrän toki jossain määrin tekijänoikeuksien haltijoita, yrityksiä, jotka kokevat epäreiluksi, että esim. Youtube tekee liiketoimintaa videoilla, joita kansalaiset tekevät heidän materiaalistaan. Yhteiskunnallisesti se on kuitenkin aika merkityksetöntä harmia.

Jos ja kun on niin, että nettivideot ovat julkisen keskustelun ja mielipiteenilmaisun areena, on pidettävä huolta, että tekijänoikeuskysymykset pidetään siitä riittävän kaukana. Kun maailmamme on audiovisuaalinen, on meillä oltava perusoikeus kommentoida sitä samalla kielellä. Muuten kansalaisella on kaksi vaihtoehtoa: joko olla hiljaa tai puhua ja pelätä kalliita oikeusjuttuja.

Huomio tasa-arvoisuudesta on myös tärkeä. Nyt mediamaailmassa kuuluu niiden ääni, joilla on joko eniten rahaa tai paljon taitoa. Ajatus medialukutaidosta ei siksi riitä. Minusta piitäisi ihan tarkoituksellisen alleviivaavasti alkaa puhua mediakirjoitustaidosta, että kaikki hoksaisivat, mitä meillä ei ole.

> Minusta tällainen kommentaarikäyttö on hurmaavaa ja olisi sääli, jos se hirmuhallinnolla tukahdutettaisiin.

Suosittelen tutustumaan termiin "Fair Use", ainakin siinä miten ko. termiä käytetään amerikkalaisen tekijänoikeuslainsäädännön kanssa.

Onpa tästä tehty lyhytvideokin: http://www.youtube.com/watch?v=CJn_jC4FNDo

... eli käsittääkseni osia teoksesta voi lainata vaikkapa parodiaan, mikä näissä remix jutuissa yleensä on kyseessä. On sitten eri asia, tukeeko suomen tekijänoikeus tälläistä "fair use" käytäntöä. Tästä ei taida olla edes ennakkotapausta.

Tekijänoikeuden taloudellinen perustahan on siinä, että kopioiden tekeminen oli aikaisemmin kallista, joten hyödyntämällä niukkuutta niitä voitiin silloin myös myydä kalliilla eli tehdä paljon rahaa. Tällöin on reilua, että sisällön tekijä saa osansa. (Tämä on perinteisesti esimerkiksi musiikissa ollut hyvin pieni osa, eli reiluus ei ole kuitenkaan välttämättä toteutunut.)
Digitaalisen sisällön suhteen kopiointikustannuksista ei oikeastaan voi edes puhua, koska kustannukset tulevat infrasta ja nämä kustannukset maksetaan muuta kautta. Mikä tahansa osuus nollasta on siis väistämättä nolla eikä luonnollista rahastuspintaakaan ole, koska kopion tekeminen ei vaadi suuria investointeja eikä sitä kautta kaupallisia rakenteitakaan, joten niitä voi tehdä kuka tahansa. Digitaalisena aikakautena tekijänoikeus tarkoittaa ei-kaupallisiin toimijoihin suunnattuna siis periaatteessa ilmaisesta rahastamista, joka ajatuksena jotain hyvin outoa. Lisäksi rahastuksen mahdollistaminen tarkoittaa osaltaan esim. tietynlaisten valvontarakenteiden luomista ja johtaa siis epämiellyttäviin kehityssuuntiin.

Semi term fair use on tosiaan amerikkalaista tekijänoikeuskäytäntöä mutta sikäli relevantti tässä keskustelussa, että tämän päivän mediakulttuuri on globaalia. Jengi näkee videoportaaleissa mashuppeja ja innostuu esimerkistä tekemään niitä itsekin. Lainsäädäntö on eri eri maissa mutta sisällöt ylittävät rajat. Meillä kai sitä vastaa sitaattioikeus.

täysin vieras, tekijänoikeuden pohjalla on teoksen tekijän oikeus määrätä kappaleiden valmistamisesta teoksesta. Periaatteessa sillä, että kappaleiden valmistaminen on vaivatonta ja ilmaista, ei pitäisi olla vaikutusta, mutta käytännössähän sillä näyttää olevan (vrt. musiikkiteollisuuden pyristely liiketoimintamallinen muutoksen kourissa). Remiksaamisessa on lisäksi kyse teoksen muuntelusta eli mukaan tulevat moraaliset oikeudet. Jälleen, nykylainsäädännön mukaan teoksen valmistajalla tulisi olla valta määrätä, saako teoksesta tehdä muunteluja vai ei. Meiltä puuttuu tällä hetkellä sellainen mekanismi, jolla tällaisen luvan voisi vaivattomasti hankkia tai myöntää. Muuntelijat, remiksaajat eivät tule ajatelleeksi eivätkä inspiraation vallassa muutenkaan malttaisi alkaa tällaisia erikseen tiedustelemaan. Riippumattomat sisällöntuottajat voivat lisensoida sisältönsä vaikkapa julkiseksi omaisuudeksi public domainiin mutta niiltä osin kun sisältöä tuotetaan työsuhteessa ja työroolissa, on kyse tekijänoikeusjärjestöjen ja median julkaisijoiden yhdessä tekemistä sopimuksista.

Sopimuksiahan voi aina muuttaa - periaatteessa kai mikään ei estäisi, että tulevaisuudessa osapuolet voisivat neuvotella sellaisia sopimuksia, jotka mahdollistaisivat remix-kulttuuria suosivan yhteiskäytön alkuperäisen kaupallisen käytön rinnalle.

Taloussanomat on ensimmäisiä mediayrityksiä, joka lisensoi sisältönsä uudelleenjulkaistavaksi Creativecommonsin Nimeä-Ei-muutoksia-Epäkaupallinen- lisenssillä. Tässäkään ei sallita muuntelua.

Matkaa luovempaan ja vapaampaan tekijänoikeusmaailmaan on siis paljon. Epäilijät voivat huomauttaa, että eihän sisällön tuottajilla sen paremmin kuin esitysoikeuksien ostajilla varsinaisesti ole mitään intressiä tällaista edistää. Hyötyjä on vain jokin epämääräinen yhteisö, jonka mielestä yhteiskunnallinen keskustelu rikastuu tällaisesta.

Ilmaisuudella ja vaivattomuudella on myös periaatteellisesti aika paljonkin merkitystä tekijänoikeuksien korvausvelvoitteen ja kopioinnin kontrolloimisen moraalisten oikeutusten osalta. Pelikenttä muuttuu rajusti jos lähtökohdaksi oletetaan myös levityskanavien olevan ei-niukkoja ja tätä kehitystä pyritään myös edistämään. Mediaomistuksen rajoituksilla jne. olisi positiivisia vaikutuksia myös uutisiin ja muuhun tiedonvälitykseen ja sitä kautta yhteiskuntaan laajemminkin.

Moraaliset oikeudet ovat myös hyvin erilaisia riippuen siitä onko kyseessä ns. ideologinen vai kaupallinen teos. Karrikoiden voitaisiin sanoa kaupallisen teoksen (esim. julkaistu teos, joka mahdollistaa rahan pyytämisen lisenssiä vastaan) ainoan tarkoituksen olevan rahanteko kun taas "ideologisella" teoksella on pelkkä ei-kaupallinen ulottuvuus, sanoma.

täysin vieras, mistä johdat tuon jaottelun "ideologisiin" ja "kaupallisiin"? Minusta asia ei ole noin selvä.

Ovatko Sula Pinta - ohjelman jaksot, jotka olen julkaissut public domainiin Internet Archiveen, tai Juhani Ahon romaanit, jotka olen lukenut äänikirjoiksi Librivoxiin ja luovuttanut äänikirjan niinikään vapaaksi, ideologisia teoksia? Tokihan minulla on niiden julkaisemisessa ollut aate mielessä, yhteisen suomenkielisen kulttuurisen varannon kartuttaminen.

Oletko sitä mieltä että kaupallisia liiketoimintamalleja pitäisi rajoittaa? Ympäristöhän on niille kova jo nyt - monet toimialat ovat aivan hätää kärsimässä kun ne eivät löydä liiketoimintamallia verkosta.