You are here

Pelastaako sosiaalinen media journalismin? Tai kirjaston?


Radio- ja televisiotoimittajien liitto järjestää tässä kuussa seminaarin, jonka otsikko on hätähuuto Kuka pelastaisi journalismin? Journalismi on varmasti murroksessa, ehkä jopa kriisissä.

Digitalisoitunut ja verkottunut toimintaympäristö on mullistanut näyttävimmin viestintäalan. Myös kirjastoissa mietitään, mitä roolia julkinen palvelu näyttelee tulevaisuudessa. Entresse-kirjaston Jaakko Sannemann puhui Sellossa Espoossa tänään järjestetyssä seminaarissa kirjastojen tulevaisuuden vaihtoehdoista.

Diaesityksen sivulla 20/44 Sannemann hieman provosoi. Kuva esittää jonkun kunnankirjaston hyllyllä olevaa kirjasvalikoimaa. Sannemann ei ole tyytyväinen. "Tämä ei ole minun kirjastoni. Tämä on kunnan kirjasto. Minän aikakaudella tärkeitä ovat minun kirjastoni ja sinun. Ja me voimme jakaa kertomuksia."

Tässä kohtaa jäimme miettimään, voisiko kirjastolla olla persoonallisuus, ja miten se ilmenisi. Voisivatko kokoelmiin kirjoja valitsevat kenties pitää avoimesti blogia, jossa säännöllisesti kertoisivat, miksi mikäkin uutuuskirja oli päätynyt kokoelmaan? Kysymys kirjavalinnoista on ilmeisesti varsin tulenarka, joten ehdotukseni ei saanut varauksetonta kannatusta.

Sannemann näki kirjastoille tulevaisuudessa kolme erilaista kehityspolkua.

Kirjasto olohuoneena tarkoittaisi, että katkaistaan kirjaston yhteys informaatioon. Informaatio eläisi omaa digitaalista elämänsä, mutta kirjastot keskittyisivät ihmisiin, tilaan ja yhteisöllisyyteen. Ne lainaisivat esineitä "niin kauan kuin niitä on ja joku haluaa niitä lainata." Tällaista tilaa tarvitsisivat hänen mukaansa niin ubiikkiyhteiskunnassa elävät kuin siitä pudonneetkin.

Baywatch-kirjasto-skenaariossa yritettäisi luoda yhteyksiä kirjaston kokoelmien, bibliografisen tiedon ja ubiikin maailman välille. Pelastettaisi kirjasto mukaan ubiikkiin maailmaan. Sidottaisi Helmet-palvelun yksittäisen kirjan nyt kovin orpo tietue muuhun maailmaan.

Voiko kirjasto pelastaa paperikirjoja ja muovisia levyjä informaation maailmaan? Voimmeko me lisätä informaatiokalvon esineiden päälle, hän pohtii.

Kolmas, hieno näkymä oli kirjasto tiedon temppelinä. Paikkana, jossa osaava henkilökunta auttaisi asiakkaitaan käyttämään ja jakamaan tietoa, jopa leikkimään sillä.
Mace Ojala ottaa kuvan kirjastoseminaarissa

Seminaariin osallistuneilla kirjastolaisilla oli vaihtelevia reaktioita siihen, kauanko täysin digitaaliseen maailmaan siirtyminen kestää. Joku arveli, että lapset tulevat jatkossakin opettelemaan lukemaan kirjoista, toinen kumosi väittämän todistamalla, miten taitavia tietokoneen käyttäjiä he voivat olla jo pienestä. Keskustelua oli mielenkiintoista kuunnella, siinä vilisi arvoperustaisia repliikkejä faktojen seassa. Mace Ojala dokumentoi päivän esitykset liverapona Qaikun seminaarikannuun: Sannemann, Päivikki Karhula ja oma esitykseni, jossa avasin hieman YLEn haasteita muuttuvassa mediakentässä seminaarin aiheen näkökulmasta.

Kirjoitin laajasti myös työblogiin siitä näkökulmasta, että journalistin om ehdottoman järkevää sonnustautua jollakin tavalla sosiaalisen median maailmoihin. Pelastaako se journalismin? Jää lähivuosina nähtäväksi. Itse uskon tähän mahdollisuuteen, jos se viisaasti hyödynnetään.