You are here

Tutkija: Onko verkkotoimittaja journalisti?

Viime vuosikymmenet ovat tuoneet perinteisen toimittajaroolin rinnalle uusia ammatteja kuten juontajat, mediatoimittajat ja verkkotoimittajat. Journalisteista tullut osa mediatuotetta - he ovat nyt juontajapersoonia, talk show -emäntiä ja -isäntiä, kolumnisteja ja bloggaajia. - Erottautumisen tarve on suuri, sanoo tutkija Eeva Mäntymäki, ja lisää, että tekniikka ja formaatit muovaavat entistä enemmän työtä.

Mäntymäki puhui toimittajan ammattikuvan muutoksesta keskiviikkona Turussa järjestetyssä Intermedia-seminaarissa. Kirjasin sieltä muistiinpanoja lennossa Qaikuun.

Hän listasi median meneillään olevat muutokset seuraavasti:

  • Kaupallistuminen (esim. klikkausjournalismi) - ennen olennaisuus määritti, nyt seurataan mikä yleisöä kiinnostaa, nyt toimituksessa saatetaan silmä kovana seurata reaaliajassa, mitkä verkkolehden otsikot generoivat eniten klikkauksia.
  • Monimediaalisuus, kiireen kokemus, välineosaamisen oheneminen
  • Julkisen palvelun eetoksen heikentyminen (kohderyhmät, räätälöidyt palvelut - jos ei tehdäkään enää kaikkien etua ajatellen)
  • Yleisön roolin muuttuminen (kuluttajista myös tuottajiksi)
  • Ammattien muuttuminen (vanhojen ammattien katoaminen ja uusien syntyminen media-alalle)

Digitaalinen tuotantotapa on yhteinen nimittäjä muutoksessa. Ellei jo pelkkä muutos ja sen vauhti ahdista, sen tekee viimeistään se, ettei tiedä, kuka uudessa digitaalisen median maailmassa onnistuu ja kuka ei - uudenlaisen osaamisen laatukriteerit kun ovat vielä hukassa.

Eeva Mäntymäki on väitöksessään tutkinut pohjois-suomen alueradioiden muuttumista perinteisistä radioista yksiköiksi, jotka tuottavat radiota, televisiota ja nettiä.

Omien kokemustensa ja havaintojensa sekä lähdekirjallisuudesta lukemansa perusteella Mäntymäki sanoo, että samalla kun perinteisen välineosaamisen arvostus hiipuu - ei ole enää kova juttu olla vain ässä radiotoimittaja - on vielä määrittelemättä, mikä sitten on hyvää monimedian tekemistä. Joustavuudesta ja kiireen sietämisestä ei kai voi olla uudeksi ammatti-identiteetin tukijalaksi, tutkija epäilee.

Mäntymäki kuvasi journalistien yhteisiä perusarvoja seuraavasti:

  • Julkisen palvelun eetos (että palvellaan ihmisiä ja kansalaisia, yleiseksi hyväksi)
  • Objektiivisuus (puolueettomuus, neutraalisuus, reiluus, uskottavuus)
  • Autonomia (vapaus, itsenäisyys)
  • Läsnäolo hetkessä
  • Eettisyys

Omassa pyydetyssä kommenttipuheenvuorossani tarkastelin muutosta verkkotoimijuuden näkökulmasta. Vaikka tutkija ja iso osa toimittajista suhtautuu muutokseen kriittisesti, näen siinä itse paljon myönteisiä mahdollisuuksia. Työtä muutoksen haltuunotto toki vaatii: medialukutaidon kehittämistä ja sosiaalisen median maailmojen ymmärtämistä. (Mainos: Vaikka kirjamme Nettielämää - sosiaalisen median maailmat on suunnattu yksityishenkilöille eikä sellaisenaan suoraan vastaa työelämän verkkotaitojen kehittämisen haasteisiin, se on kuitenkin hyvä lähtökohta. Suosittelen siis lämpimästi jokaiselle, jota verkko-olemisen peruskysymykset askarruttavat, teosta terassilukemiseksi.)

Turun seminaarissa pitämäni kommenttiesityksen kalvot löytyvät Slidesharesta ja lisää pohdintaa aiheesta TTH-blogista.

Eeva Mäntymäen kysymykseen, onko verkkotoimittaja journalisti, ei liene yksiselitteistä vastausta. Jos verkkotoimittajan rooli on enemmän leikkaa-liimaa-latomista, juttujen siirtoa uudelle julkaisualustalle, tai markkinontiviestintää ja "lööpintekijyyttä", ehkä ei. Toisaalta jos verkkotoimittaja ymmärretään toimittajaksi, joka osaa toimia verkossa erilaisten yhteisöjen ja yksilöiden kanssa kommunikoiden, tietoa hankkien, jalostaen ja jakaen, ilman muuta.

Jonain päivänä, joka ei ole niin kaukana, sanomme verkkotoimittajia taas vain toimittajiksi - ellei koko tarinankertojien ammattikunnalle sitten synny ihan uusia nimityksiä.

Kommentit

Voisi olla mielenkiintoista lukea Mäntymäen tutkimusta yhdessä Jouni Kenttämiehen gradun kanssa. Jounihan tutki reilu kymmenen vuotta sitten radiotoimittajien suhtautumista lähetysjärjestelmien tuloon mikä itse asiassa oli ensimmäinen vaihe digitaaliseen tuotantotapaan siirryttäessä.

Jonkinlainen silmiä avaava kokemus omalla kohdallani oli melkein kymmenen vuoden takaa, kun FSRn uutistoimitusta ajettiin lähetysjärjestelmän päälle. Kuuntelin syrjäkorvalla kahvipöytäkeskustelua, jossa miespuolinen tekninen tuottaja taivasteli naispuoliselle kollegalleen miten tämä mahtaa pärjätä kun tulee niin paljon uutta tekniikkaa ja opittavaa. Vastaus oli aika hyvä - sehän on vain hyvä, että kaikki lähetyksen elementit näkee yhdeltä ruudulta.

Välttämättä siis teknologia ja digitaalisuus itsessään ei ole ongelma jos vain työtavat voidaan pitää järkevinä ja helppoina. Ehkä suurin haaste, este ja hidaste on kuitenkin se perinteinen asenne. Radiostudiossa voi halutessaan olla hyvinkin yksin ja täysin kontrolloida sitä virtaa joka ulkomaailmasta sisään tulee. Syventyvät kaksisuuntaisuus kuitenkin pakottaa kuuntelemaan enemmän. Kun juttuja kommentoidaan, hyvistä keskusteluista voi nopeasti oppia löytämään ne jyvät kielenhuollollisista akanoista. Toki normaalissa journalistisessa työssä ongelma on myös siinä, että jo julkaistuun juttuun annettu palaute aniharvoin johtaa uuteen juttuun. Toimitustyössä aiheita pannaan halki, poikki ja pinoon ja kun juttu on ajettu/julkaistu, siirrytään seuraavaan aiheeseen.

Eri asia olisi se, jos toimituksissa voisi säilyä tiettyjen erikoisalojen osaaminen ja pidempiaikaisten, taustoitettujen juttujen tuotanto. Tällöin toimittaja voisi yksittäisten uutisten kommenteista kerätä materiaalia syventävämpään artikkeliin. Toimittaja voisi myös hyötyä kommenteista mikäli hän voisi keskittyä johonkin erikoisalaan jolloin vinkit ja irtotieto auttaisi muidenkin juttujen teossa. Nyt trendi kuitenkin näyttää olevan se, että uutistoimitukset keskittyvät sähkeiden prosessointiin ja taustoitus ulkoistetaan blogaajille.

Timo totta, tuo kuvaamasi kierteisyys; palautteesta oppimiminen ja aiheeseen palaaminen olisi niin arvokasta. Ja toisaalta, kyllähän sitä toimittajat, ainakin osa heistä, tekevätkin, mutta ehkä se jatkuvuus ei vain näy nykyisessä tavassamme julkaista sisältöjä. Kysymys kuuluukin siis, miten saisi journalistisen työn syklisyyden ja vuorovaikutteisuuden paremmin esille.

Teknologiasta on helppo aloittaa: ainakin julkaisualustaksi tarvitaan jotakin, mikä turvaa sisällön elinkaaren (vrt. ikilinkeistä Aikaleima -blogissa aiemmin). Jotain blogimuodosta tuttua.

Toisekseen voisi miettiä, millä tavalla journalisti voisi avata journalistista prosessia niin, että kiinnostuneet yleisöt ja toimittajan sosiaalisen verkoston jäsenet voisivat osallistua koko prosessiin idean syntymisestä alkaen, tiedonhankintaan, näkökulman valintaan, haastateltavien hakemiseen, editoimiseen, julkaisemiseen, metadatoittamiseen, suosittelemiseen, remiksaamiseen, versioituna julkaisemiseen jne.

Kysymys julkaisualustasta on mielenkiintoinen. Hauskintahan tässä on se, että kenellekään deskissä työskennelleelle uutistoimittajalle ei ole ongelma hallita mittavaa sisääntulevaa sähkevirtaa. Yksin suomenkielisiä uutissähkeitä syntyy päivittäin 500-1000 päivästä riippuen. Ongelma on ehkä siinä, että median kaksisuuntaistuessa on väärin keskitytty tuijottamaan vain monikanavajulkaisua kun pitäisi enemmänkin katsoa sisääntulevaa virtaa.

Yksi esimerkki tästä ajattelusta olisi uutisjärjestelmä, jossa sisääntulevan sähkevirran, sähköpostien ja RSS -feedin rinnalle voisi konfiguroida twitter -feedin. Tästä voisi sitten normaaleilla hakukriteereillä syventää virallisten uutislähteiden tietoja sitaateilla mikä jo yksistään rikastuttaisi tavanomaista uutissisältöä.

Jos jotain on opittu vuosituhannen vaihteen uusmediavillityksestä niin sen, että journalistista työtä ei voi korvata sillä että nettisivulle automaattisesti työnnetään STT:n sähkeet. Uutisotsikoita näkee kaikkialla, mutta mediatalojen pitäisi pystyä vastaamaan siihen tiedonjanoon jonka uutisotsikon näkeminen synnyttää. Voisi jopa miettiä sitä voisiko taustoitettu juttu syntyä wikityyppisessä ympäristössä toimittajan moderoimana?

Olen paljon miettinyt sitä, että juttutyypit on meillä jotenkin vakiintuneet ja lukkoon lyöty. Pitäisi vapautua sähkeen, kolumnin ja artikkelin ja videokllipin ja makasiiniohjelman (jne) formaattien kahleista ja miettiä ihan uusia tapoja koota, yhdistellä ja julkaista informaatiota.

Muuten asiasta neljänteen, tämän ketjun lukijaa saattaa kiinnostaa miettiä myös näitä kysymyksyksiä tulevaisuuden radiosta.

Jotenkin pitäisi päästä sellaiseen työtapaan, että perus tekstityö sujuisi suurin piirtein kuten nytkin mutta rimaa suppeiden uutisjuttujen aiheiksi alennettaisiin. Uutisjutun kirjoittava journalisti voisi sitten halutessaan lisätä tekstiin foto ois kiva -tagin, jonka mukaan kuvatoimittaja voisi joutessaan etsiä uutisjärjestelmästä juttuja joissa olisi kuville käyttöä. En ole yhtään vakuuttunut siitä, että moniosaaminen on hyvä ajatus.

Toinen haaste on siinä, mikä olisi useita samaan aiheeseen liittyviä juttuja yhdistävä struktuuri. Jos samaan aiheeseen kuuluu esim. 2-3 eri juttua, tällöin alettaisiin jo kaivata taustoitusta. Taustoitustarve onneksi ei kuitenkaan ole akuuttia. Aiheen syventäminen ja taustoittaminen kun ei milloinkaan saa johtaa siihen, että jutun ensimmäinen ajokerta viivästyisi, uutisista kun on kyse.